Helsinki
Ristiside
Rukousillat - Ristisiteen monipuolisen toiminnan ytimessä ovat perinteiset rukousillat. Useimmiten ne pidetään jonkun ristisideläisen kotona, joskus myös seurakunnan tiloissa. Rukousiltojen ohjelmaan kuuluu mukavaa yhdessä oloa, kuulumisten vaihtoa ja koulustressin purkamista, iltapalan syömistä, keskustelua vapaasti tai tiettyyn aiheeseen liittyen, Raamatun lukua, hengellisten laulujen laulamista yleensä kitaran soiton siivittämänä sekä rukousta toinen toistemme, ystäviemme ja lääketieteellisen tiedekunnan puolesta.
Puhujaillat - Toisinaan saamme iloksemme iltoihimme keskustelua avaamaan tai muuten puhumaan kristittyjä lääkäreitä, terapeutteja tai pastoreita. Puhujien aiheina on ollut mm. työssä/ opiskelussa jaksaminen, abortti sekä omien tunteiden kohtaaminen lääkärin työssä. Opiskelijoita on käynyt opastamassa mm. lääkäri, kansanedustaja Päivi Räsänen, kuntoutuslääkäri Kaarina Huuskonen, Euroopan kristillisen lääkäriseuran edustaja Peter Pattisson sekä kirjailija, terapeutti Salme Blomster. Illoissa on saanut mukavasti antia kristilliseltä pohjalta pohdituista ajatuksista lääketieteeseen, etiikkaan ja ihmisyyteen liittyen.
Muuta - Välillä Ristiside on intoutunut niinkin eksoottiseen illanviettoon kuin keilaukseen. Keilatessa voi laittaa omat taitonsa koetukselle ja tärkeintähän tietenkin on (karkin syönnin lisäksi) reilu peli eikä suinkaan voitto, vaikka parhaat pisteet saaneita onkin välillä palkittu.
Yhteystiedot
Puheenjohtajat:
Marika Kaksonen: marika.kaksonen (ät) helsinki.fi
Hanna Järveläinen: hanna.jarvelainen (ät) helsinki.fi
Leo Starck: lstarck (ät) mappi.helsinki.fi